
TuKYn yksi tärkeimmistä tehtävistä on yhdistyksenä ajaa jäsentensä, eli Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden etuja. TuKYlla onkin runsaasti edustajia monissa merkittävissä edunvalvonnallisissa toimielimissa. Edunvalvonnallisissa asioissa jäseniä palvelee TuKYn hallituksen koulutuspoliittiseen vastaava, Jussi Heikkonen.
Turun kauppakorkeakoulun hallinnossa yksi kolmasosa paikoista kuuluu opiskelijoille. Hallinnon opiskelijaedustajien eli hallopedien valinnasta päättää Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajisto.
Hallopedien kaudet ovat kaksivuotisia ja niihin on avoin haku.
Edunvalvontaa tapahtuu myös monissa muissa toimielimissä. Korkeakoulun sisäisiä suhteita ylläpidetään tapaamalla eri sidosryhmiä kuten johtajistoa, opintotoimistoa, laitoksia ja kirjastoa. Niin virallisten kuin hieman epämuodollistenkin tapaamisien kautta opiskelijoiden asiaa ja näkökulmaa viedään eteenpäin korkeakoulun hallinnossa.
Oman alamme edunvalvontaa toteutetaan Suomen ekonomiliiton (SEFE) kautta. SEFEn alla toimii kylteripuheenjohtajien verkosto, jossa istuvat kaikki kauppatieteellisten ylioppilaskuntien ja ainejärjestöjen puheenjohtajat. SEFEn hallituksen lisäksi opiskelijaedustusta on neljässä muussa SEFEn alaisessa toimikunnassa, jotka ovat työelämä-, koulutuspoliittinen-, opiskelijapoliittinen- ja palvelutoimikunta.
TuKY hoitaa aktiivisesti suhteitaan muihin kauppatieteellisiin yhteisöihin ja ainejärjestöihin. Tärkeitä sidosryhmiä ovat mm. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry (KY) ja Svenska handelshögskolan studentkår (SHS), joiden kanssa järjestetään tapaamisia ja keskustellaan ajankohtaisista asioista ylioppilasliikkeessä ja erityisesti kauppatieteellisellä alalla.
Hallopedien henkilökohtaiset varajäsenet on merkitty sulkeisiin. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@tse.fi
Turun kauppakorkeakoulun johtokunta:
[one_fourth]
SAILA KOKKONEN
(Milja Henttonen)[/one_fourth]
[one_fourth]
MIKKO LEINO
(Konsta Weber)[/one_fourth]
[one_fourth]
JUSSI HEIKKONEN
(Juho Harmaa)[/one_fourth]
[one_fourth_last]
ILKKA MARJA-AHO
(Arttu Kujala)[/one_fourth_last]
Turun kauppakorkeakoulun koulutuksen kehittämistoimikunta:
Jussi Heikkonen
Lotta Kaleva
Turun yliopiston yliopistokollegio:
Jussi Heikkonen (varajäsen)
Turun kauppakorkeakoulun halloped-koordinaattori TYY:ssa:
Jussi Heikkonen
Turun kauppakorkeakoulun opiskelijanvalintatoimikunta:
Jussi Heikkonen
Ruokalan asiakastoimikunta:
Joonas Hamunen
Julkaisutoimikunta:
Lauri Liljenbäck
Turun yliopiston Opsu-Oodi projektiryhmä:
Jussi Heikkonen
TuKY-ryhmä on valittu TYYn edustajistovaaleissa keväällä 2009, ja on järjestäytynyt ajamaan kauppakorkealaisten etuja Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa eli tuttavallisemmin TYYn edarissa. Ryhmämme on yksi suurimmista ja meillä onkin 41 edustajapaikasta 6. Myös edustajiston puheenjohtaja on ryhmämme oma poika Niklas Mannfolk. Edari käyttää ylioppilaskunnassa ylintä päätösvaltaa joten TuKY-ryhmä pääsee vaikuttamaan mm. vuosibudjettiin, henkilövalintoihin, toimintasuunnitelmaan ja moniin pitkän tähtäimen linjauksiin. Lisätietoa itse edarin toiminnasta kannattaa lukea TYY:n sivuilta (linkki: http://www.tyy.fi/ylioppilaskunta/edustajisto). Teemme edustajistoryhmässä tiivistä yhteistyötä TuKY ry:n hallituksen kanssa ja muovaamme kantojamme asioihin ryhmäpalavereissamme ennen edustajiston kokouksia sekä käymme keskustelua ryhmämme sähköpostilistalla. Mikäli haluat lisää tietoa asioista tai päästä mukaan keskusteluun, ota yhteyttä ryhmäpuheenjohtajaan Antti Jokelaan. Seuraavat edustajistovaalit ovat syksyllä 2011!
Listamme varsinaiset edustajat syksyllä 2011:
Lisäksi ryhmässämme toimii suuri joukko aktiivisia varaedustajia
Hallinnon opiskelijaedustajilla ja erilaisissa luottamustoimissa olevilla onmahdollisuus saada kokoustaitokurssiin SV12 (2 op) luettua hyväksi kokoustaitokokemusta. Lisätiedot ja vaatimukset löytyvät https://edu.tse.fi/aineet/sv/SV12/SV12%20suoritustavan%20kuvaus.pdf
Tentittävänä materiaalina on oheinen TuKYn Opiskelijaedustajan opas (2011).