KYSS

Kauppatieteen ylioppilaiden soitannallinen seura eli KYSS on opiskelijayhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää kaikki musiikista kiinnostuneet opiskelijat, sekä edistää Kauppatieteilijöiden musiikillisen kulttuurin kehitystä esimerkiksi rohkaisemalla jo olemassa olevia bändejä tai täysin uusia kokoonpanoja soittamaan ja esiintymään, ja järjestämällä erilaisia musiikkiin liittyviä tapahtumia. KYSS:n toiminnan lähtökohtana on perusnäkemys siitä, että ihminen pystyy kehittymään vuorovaikuttajana sekä esiintymistaidoissaan, mikäli hän tahtoo itseään määrätietoisesti kehittää. Esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja tulee opiskella ja harjoitella jo ennen työelämään siirtymistä, sillä jokainen törmää päivittäin tilanteisiin, joissa näitä taitoja tarvitaan.


Tapahtumat

Coming soon...stay tuned!

Hallitus

Puheenjohtaja: Jani Grönberg
Varapuheenjohtaja: Miro Korhonen
Rahastonhoitaja: Saara Koskenkorva
Sihteeri: Anna Niittylä
Tiedottaja: Juho Haapoja
Brand Manager: Lauri Nieminen
Ympäristo- ja tasa-arvovastaava: Joonas Kantoluoto
Raskaan musiikin vastaava: Lauri Liljenbäck