
Mitä opiskeluelämä voi tarjota sinulle tavallisten bileiden lisäksi?
Asuntopolitiikka, rahankäytön neuvonta, seksuaalivalistus ja opinnot eivät kuulu NESU-TuKYn vahvimpaan osaamisalueeseen. Sitsit ja yleinen hauskanpito sen sijaan ovat ydinosaamista, joten keskitytään niihin. NESU on ennen kaikkea kavereita ja ystäviä, niin uusia kuin vanhoja. Niiden vuoksi viitsii toisinaan uhrata aikaa, rahaa ja opintomenestystäkin.
NESU (Nordiska Ekonomie Studerandes Union) järjestää muutaman kerran lukukaudessa akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit. Sitseillä syödään, juodaan ja lauletaan hyvässä seurassa. Useimmiten sitseillä on teema, ja sen mukaan myös pukeudutaan. Turussahan on myös maan parhaimmat toastit, joten ihan jo heidän shownsa takia kannattaa eksyä sitseille. Muita perinteikkäitä tapahtumia ovat jokakeväinen NESU-risteily, Vappupläjäys, syksyn excu ja puolivuosittaisen seminaari jossain päin Pohjolaa. Tapahtumat aukeavat parhaiten osallistumalla rohkeasti niihin.
NESU on siitä poikkeuksellinen jaosto, että se pitää tiiviisti yhteyttä muiden Pohjoismaiden ja Suomen kylterikaupunkeihin, eli pääset juhlimaan ja sitsaamaan myös muiden kaupunkien kauppatieteilijöiden kanssa. Moni nesulainen onkin jo ensimmäisen vuotensa jälkeen huomannut saaneensa joukon uusia ystäviä myös Turun ulkopuolelta. Mikäs sen mukavampaa!
Skål!

Ida Tuononen
TuKYn NESU-vastaava
nesu-pj@tuky.fi
Coming soon...stay tuned!