26.4.2012
/
/ Viestintävastaava
Jäsentiedote KY-Dealing Oy 23.4. Julkaisuvapaa: Heti Henkilöstömuutoksia KY-Dealing Oy:ssä KY-Dealing OY on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi Juho Heinosen 1.6.2012 alkavalle toimikaudelle, nykyisen toimitusjohtajan 2,5-vuotisen kauden loppuessa. Uuden toimitusjohtajan perehdytys alkaa välittömästi toukokuussa ja varsinainen toimikausi alkaa tulevana syksynä. Juho on toisen vuoden laskentatoimen ja rahoituksen pääaineopiskelija ja hän on osoittanut oikeaa asennetta ja ammattitaitoa tehtävän hoitamiseen. [...]
28.3.2012
/
/ Viestintävastaava
Vuosi vuodelta opiskelijoiden työssäkäynti yleistyy myös korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Vuonna 2011 jopa yli 61 prosenttia yliopisto-opiskelijoista oli opintojen ohessa työsuhteessa. Syitä tähän trendiin saattaa olla useita: raha, kokemus, CV-merkintä tai ehkäpä jopa sosiaalinen status. Näistä kokemus varsinkin kaupallisilla aloilla nostetaan usein korkeimmalle jalustalle. Oma tarinani tässä suhteessa alkoi jo ensimmäisenä opiskeluvuonna sen jälkeen kun opiskelijaelämää oli [...]
19.3.2012
/
/ Viestintävastaava
Nykyisen toimitusjohtajan toimikauden päättyessä toukokuussa haemme nyt tiimiimme aktiivista ja oma-aloitteista johtajaa. Toimitusjohtajan hakua on jatkettu kahdella viikolla ja haku päättyy 1. huhtikuuta klo 23:59. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV osoitteeseen rekrytointi@ky-dealing.fi. Lisätietoa tehtävästä saat osoitteesta www.ky-dealing.fi tai nykyiseltä toimitusjohtajalta Jaakko Männistöltä jaakko.mannisto@ky-dealing.fi.
2.3.2012
/
/ Viestintävastaava
Nykyisen valmennuspäällikön siirtyessä yhtiön sisällä toisiin tehtäviin haemme joukkoomme aktiivista ja oma-aloitteista liiketoimintajohtajaa Valmennusakatemian kursseille. KY-Dealing Oy on TuKY ry:n omistama yritys, joka operoi mm. Wanha Narikka -kirjakauppaa, Pääsykoekirjat.fi-verkkokirjakauppaa sekä järjestää valmennuskursseja ja yritysvalmennusta. Henkilöstön kokonaismäärä vaihtelee vuoden aikana ja tilikauden aikana yhtiölle työskentelee yhteensä n. 30-40 eri henkilöä. Yrityksen valmennustoiminnan laajentuessa alkava vuosi tarjoaa [...]
2.3.2012
/
/ Viestintävastaava
Nykyisen toimitusjohtajan toimikauden päättyessä toukokuussa haemme nyt tiimiimme näkemyksellistä ja aktiivista johtajaa. KY-Dealing Oy on TuKY ry:n omistama yritys, jonka merkittävimpiin liiketoimintoihin kuuluu: Kirjakauppa Wanha Narikka Yliopistonmäen kirjakauppa Pääsykoekirjat.fi -verkkokauppa Valmennusakatemia Verkkoakatemia Parkin vuokraus KY-Dealing Oy työllistää vakinaisesti seitsemän henkilöä ja tilikauden aikana yhtiössä työskentelee kaikkiaan n. 30 – 40 henkeä. KY-Dealing Oy on kasvanut [...]
13.1.2012
/
/ Viestintäjaosto
Uusi vuosi ja uudet nettisivut Uuden lukukauden käynnistyessä TuKY on saanut uudet nettisivut. Tavoitteena uusilla sivuilla oli saada lisää käytettävyyttä varsinkin etusivulle, uudistaa ulkoasun ilmettä, helpottaa päivittämistä ja esitellä myös kaikki jaostot ja toimijaryhmät paremmin. Kehitystyö jatkuu edelleen Viestintäjaoston voimin, ja toimijaryhmien saadessa tunnuksensa pääsevät myös toimijaryhmäblogit kunnolla käyntiin. Palautetta uusista sivuista voit lähettää suoraan [...]
7.11.2011
/
/ Viestintävastaava
Tiedätkö, miten paljon rahaa Parkin ylläpitoon palaa vuodessa? Tiedätkö, mihin jäsenmaksu (40€) käytetään? Entä kuinka paljon sponsorit maksavat kaikista mainoksista ties missä? Mitä ihmettä se taloustoimikunta tekee? Ja miksi ne saavat kutsut vuosijuhliin, vaikka muut jaostot eivät? Oma TuKYmme on merkittävä taloudellinen toimija. Jokapäiväisessä elämänmenossa taloudesta tietenkin näkyy vain eri tapahtumien lipunmyyntien kaoottiset käteiskassat. Kyseessä [...]