Kaikki ei sovi kaikille, mutta jokaiselle jotain

sillisjee

Viime aikoina on paljon herättänyt keskustelua, mitä Turun KY:n hallitus tekee. Miltä näyttää hallituslaisen ”normipäivä” ja mitä toimintaan oikeastaan kuuluu? Millaisia asioita hallituksen kokouksissa (tuttavallisemmin halkoissa) oikein keskustellaan ja päätetään? Mitä kuuluu yhdistyksen pyörittämiseen?

Alkuun on sanottava, että paljon aikaa menee asioihin, jotka eivät konkreettisesti kanna hedelmää. Toiminnan kehittämistä koskevien keskusteluiden hedelmät saatetaan kerätä vasta parin-kolmen vuoden päästä siitä, kun asiaa ollaan aloitettu pohjustamaan. Keskustelua käydään esimerkiksi huomionosoitusten tasa-arvoisesta jakamisesta sekä Parkin varaamisen käytännöistä, jotta varaus olisi mahdollisimman loogista. Kaikkea on mahdoton tiivistää yhteen blogiin, joten toivonkin mahdollisia kysymyksiä esitettävän allekirjoittaneelle ja muille hallituslaisille ja aktiivitoimijoille mikäli joku asia jää mietityttämään tai ihmetyttämään.

lista-kaupsurastilla

Edunvalvonta on sitä, että opiskelun ohessa kehitetään niitä asioita, jotka itseään häiritsevät tai on kuullut muita häiritsevän. Edunvalvojat ovat eräänlainen asiakaspalautelaatikko ja laadunvalvonnan SWAT-tiimi. Konkreettisia saavutuksia koponinjoillamme ovat vuoden sisään olleet esimerkiksi laskentatoimen ja rahoituksen yleinen tenttipäivä, kurssi-ilmoittautumisten porrastaminen ruuhkan helpottamiseksi ja moodlen yleistynyt käyttö kursseilla. Näidenkin lobbailut on aloitettu jo muutama vuotta sitten ja tästä näkee, että edunvalvonta vie valitettavasti aikansa.

Viikoittain opiskelijaedustajat tekevät samantyylisiä uusia aloitteita erilaisissa koulumme työryhmissä, jotta saamme tulevaisuudessakin tällaisia opiskelijoiden arkea helpottavia onnistumisen tunteita. Edunvalvonta on tärkeää taustavaikuttamista, joka vaikuttaa lähes jokaisen opiskelijan arkeen, heidän jopa tietämättään siitä. Mitä vähemmän ongelmia koulutuksessamme on, sitä paremmin ovat edunvalvojat onnistuneet.

kopoilua

Paikallisella tasolla se on pullonkaulakursseihin ratkaisujen löytämistä ja kansallisesti sitä, monellako paikkakunnalla kauppatieteitä opetetaan ja tuleeko opiskelijat hyväksyä automaattisesti maisterivaiheeseen vai pelkästään kandin tutkintoon. Me opiskelijaedustajat johtokunnassa, EVAssa, hallituksessa sekä edustajistossa ymmärrämme, että matkaa on vielä. Siksi palaute kursseista ja koulutuksesta on toiminnalle elintärkeää.

Hallituksessa jaostopuheenjohtajat pääsevät luomaan tapahtumille ja toiminnalle strategiaa sekä suunnittelemaan sitä, mihin suuntaan haluamme viedä Turun KY:n tapahtumatarjontaa sitsien, liikunnan, kulttuurin ja bileiden muodossa. Miten voimme yhdessä näyttää, että kyltereitä oikeasti kiinnostaa poikkitieteellisyys, ammatillinen kehittyminen sekä kehitysyhteistyö? Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia ja brainstormailu vie oman aikansa. Yleensä parhaat ideat syntyvät puolivahingossa ja läpällä heitettynä. Turun KY haluaa luoda mahdollisuuden kaikille päästä osallistumaan joko tapahtumien järjestämiseen tai asiakkaana. Kaikki nämä mielipiteet ovat arvokkaita, jotta saamme pikkuhiljaa rakennettua meille kaikille parhaan mahdollisen opiskelijajärjestön.

hhu-excu

Tapahtumien suunnittelun ja järjestämisen sekä edunvalvonnan lisäksi hallituksessa mietitään jatkuvasti yhdessä muun muassa uusia tapoja lähentää alumnejamme (valmistuneet TuKYläiset) toimintaamme, miten selkeyttäisimme yleisviestintää, sekä miten kehitämme yhdistyksemme sääntöjä siten, että ne kattavat nykyisen toiminnan eivätkä sisällä ristiriitaisuuksia tai vanhentunutta tietoa. Hallitus pitää vuoden aikana myös huolen, että erilaiset haut tiimeihin ja vastuutehtäviin avataan ajoissa. Tämän poppoon tehtävä on tukea toisiaan vuoden aikana, jotta kellekään taakka ei kasvaisi liian suureksi. Mielipiteiden peilailu ja ideoiden vaihtaminen lähentävät porukkaa ja vuoden jälkeen alkuun tuntemattomasta jengistä muodostuu ystäviä.

vappu-soutuvene

Turun KY on mahdollistaja kaikkeen ja siksi itse koen toimintamme jatkumisen tärkeänä ja arvokkaana. Yhtenä vuotena ei kaikkea valitettavasti ehdi korjaamaan, mutta uskon että mikäli jokaisena vuotena tehdään useita pieniä harppauksia eteenpäin, on suuntamme oikea. Kaikki aktiivien käyttämä aika on arvokasta ja itse kunnioitan pieniäkin tekoja paljon, sillä ne tulevat vapaaehtoisesta halusta kehittää järjestöämme. Jokainen tiimiläinen ja toimijaryhmän hallituksen jäsen on osa tätä suurta palapeliä. Turun KY:n hallitus ei ole tippaakaan muita parempi, kuten heille koulutuksissakin kerrotaan. Hallituksen tehtävä on yksinkertaisesti koordinoida koko yhdistyksen toimintaa, edustaa Turun KY:tä kansallisesti ja paikallisesti sekä vastata siitä, että näitä pieniä (tai miksei suurempiakin) parannuksia tulee vuosittain. Yhdistys päättää itse, miltä sen toiminta näyttää tulevaisuudessa. Hallitus on vuoden ajan toteuttamassa yhdistyksen tahtoa.

pupujen-lakit

Mikäli Sinä koet, että toiminnassamme on vielä selkeästi parannettavaa, kehotan osallistumaan yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen nyt tiistaina 15.11. Montussa klo 16. Vaikuttaa voi laatimalla kysymyksiä, ehdotuksia tai vaikka asettumalla itse ehdolle hallitukseen. Mikäli et pääse paikalle ja Sinulla on sanottavaa, voit laittaa mailia tulemaan puheenjohtaja@tuky.fi tai vastaamalla ensi keväänä KYlluppiin eli anonyymiin jäsenkyselyyn. Kaikki palaute otetaan mielellään vastaan ja mietitään, miten tähän tarpeeseen pystyttäisiin vastaamaan.

PS. Päätöslistoja hallituksen kokouksista voi käydä lukaisemassa Turun KY:n nettisivuilla.

 

Paula_netti

 

 

Paula Peltomaa
Hallituksen puheenjohtaja
puheenjohtaja@tuky.fi

 

 

 

 

KOKOUSKUTSU: Turun KY:n syyskokous 15.11.2016 klo 16.15

Hyvä Turun KY:n jäsen,

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry pitää sääntömääräisen syyskokouksensa tiistaina 15.11.2016 klo 16.15 Ravintola Montussa. Yhdistyksessä ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Omaa äänioikeutta voi käyttää vain paikan päällä kokouksessa!

Kokouksessa esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Syyskokouksessa valitaan myös hallitus vuodelle 2017 sekä taloustoimikunnan puheenjohtaja kaudelle 2017-2018. Ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet ja heidän vastauksensa ennakkokysymyksiin voit lukea Turun KY:n hallitusvalintaosiossa. Ehdolle voi asettua kuitenkin vielä syyskokouksessa sekä maanantaina 14.11. klo 16 Osuuskauppasalissa järjestettävässä hallitushaastattelussa.

Kokouksen nopeuttamiseksi liitteisiin tulee perehtyä huolellisesti jo ennen kokousta, ja mahdolliset muutosesitykset ja kysymykset miettiä etukäteen. Syyskokouksessa ehdokkaiden esittäytymisaika on rajattu tarkoin, minkä takia kannustammekin Teitä esittämään yleisökysymykset ehdokkaille jo hallitushaastatteluissa.

Syyskokouksesta ja hallitushaastattelusta järjestetään myös livestream, jonka linkki jaetaan Facebookissa. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme kysymään hallitushaastattelussa yleisökysymyksiä myös streamin kautta kokousta seuraavilta. Myös tästä tarkempi ohjeistus tulee Facebookin kautta.

Liitteet:

LIITE 1 Talousarvio 2017
LIITE 2 Toimintasuunnitelma
LIITE 3 Kunniaseuran kokoonpano
LIITE 4 Esityslista

Tervetuloa!

Paula Peltomaa
Hallituksen puheenjohtaja

puheenjohtaja@tuky.fi

Vielä ehdit vastata Kandipalautteeseen!

 

kandipalaute-syksy-2014-480

 

Turun yliopisto kerää jälleen palautetta tuoreilta kandeilta valtakunnallisella Kandipalaute-kyselyllä. Syksyn kierros käydään 29.9. – 17.10.

Mitä korkeammat vastausprosentit Kandipalautteessa, sitä vaikuttavampi opiskelijan ääni yliopistossa ja Turun kauppakorkeakoulussa on.

Voisimme ajatella opiskelijoina myös niin, että mitä enemmän palautetta annamme, sitä vaikeampaa meidän mielipiteiden sivuuttaminen on ja sitä enemmän palautteemme otetaan huomioon koulutuksen kehittämisessä.

Välillä saatamme pohtia, johtaako antamamme palaute mihinkään toimenpiteisiin – tehdyistä toimenpiteistä kun ei kovin hyvin aina viestitä. Pieni vastausprosentti voidaan nähdä tällaisen toiminnan oikeutuksena.

Kandipalaute on yksi suorimmista keinoista kertoa yliopistolle ja Turun kauppakorkeakoululle, miten ne onnistuvat opetustehtävässään. Kyselyn tulokset ja vastausten määrä vaikuttavat jatkossa myös Turun yliopiston rahoitukseen. Vastaamalla Kandikyselyyn meillä opiskelijoilla on siis valtaa vaikuttaa moneen tärkeään asiaan.

Turun yliopisto arpoo kaikkien vastanneiden kesken iPad Airin sekä leffalippuja. Turun kauppakorkeakoulu arpoo lisäksi vielä leffalippuja TuKKK:n vastanneiden kesken. Turun KY puolestaan kannustaa vastaamaan arpomalla Turusta KTK:ksi valmistuneiden vastaajien kesken kaksi Stockmannin lahjakorttia à 50 e. Ei muuta kuin vastailemaan!

Vastausaikaa on perjantaihin 17.10. asti.

#koposydän sykkii vapunkin jälkeen

No niin, Turun KY:n vappu on juhlittu onnistuneesti ja karu paluu tenttilukuihin on monen opiskelijan edessä. Koulutuspoliittisena vastaavana ajattelin, että mikä olisikaan siis parempi ajankohta pienelle kopotykitykselle kuin #vappujee:n jälkeen ja kerrata opintojen ja opetuksen kehittämisen näkökulmasta kevään aikaansaannoksia.

Toden totta voisi sanoa kevään 2014 olleen ”Kyselyjen kevät 2014”. Oli KYlluppia, Kandipalautetta, Kesätenttikyselyä, Vuoden opettajaa ja opintojaksoa sekä Jaostokyselyä… Vähintään tämän ajanjakson jälkeen Webropol on tullut varmasti monelle koulumme opiskelijalle tutuksi. Kyselyiden vastauksista olemme saaneet arvokasta tietoa niin Turun KY:n toiminnan kehittämisen tueksi sekä apua opintojen ja opetuksen laadun kehittämistyöhön niin Turun kauppakorkeakoulun kuin Turun yliopistonkin tasolla. Lämmin kiitos siis kaikille näihin kyselyihin vastanneille. Vastaustenne avulla voimme kohdistaa vaikutustyön opiskelijoille tärkeisiin teemoihin ja epäkohtiin, jotka kaipaavat korjaamista, ja varmistamme, että opiskelijoiden ääni tulee kuuluviin meitä koskevassa päätöksenteossa. Mitä useamman opiskelijan mielipide meillä on selvillä, sitä paremmat ovat vaikutusmahdollisuudet.

Kandipalautekyselyn vastausprosentti oli valtakunnallisella tasolla tänä vuonna keskiarvoa korkeampi Turun yliopistossa, mikä on mahtava juttu. Silti parannettavaa löytyy vielä. KYlluppi kertoi muun muassa, että tenttiarkisto on yksi suurimmista syistä, miksi opiskelijat klikkaavat itsensä tuky.fi:hin. Webmasterimme Lauri onkin koko kevään tehnyt kovasti töitä arkistomme eteen ja palvelua on uudistettu kovalla kädellä, jotta sivusto olisi yhä käyttäjäystävällisempi. Tulevaisuuden haaveena siintää myös jonkinlainen hakutoiminto tenttien metsästämistä varten, toivottavasti sellaisenkin kohta saamme.

Screen Shot 2014-05-04 at 22.15.35

 

 

 

 

 

Unelmien kopoloma eli #unkolo näyttää yokuntakylterien mielestä tällaiselta

 

 

KYllupin ja EVAn Hyvinvointipäivien aikana saadun palautteen mukaan koulutuspoliittisista asioista kaivattaisiin yhä enemmän laajempaa ja läpinäkyvämpää viestintää. Tämän asian olemmekin ottaneet kovin vakavasti ja pyrimme parantamaan kopoasioista viestimistä niin, että tietoa ja vaikutusmahdollisuuksia on saatavilla niille, joita kyseiset asiat kiinnostavat. Ensi syksynä EVA esimerkiksi pyöräyttää käyntiin ns. ”kuukausittaisen kopokatsauksen”, joka sisältää menneen kuukauden tärkeimmät kopotärpit ja päätökset. Katsauksen alle tulemme keräämään niin ainejärjestö-, laitos-, kauppakorkeakoulukoulu- kuin yliopistotasoilta olennaisimpia kopoasioita. Toivomme, että tämä tyydyttää kovimman koponälän.

Osalle koulutuspolitiikka näkyy asiana, jota vain tietyt opiskelijamme pääsevät toteuttamaan. Täytyy sanoa, että vuosi sitten kopoilu vaikutti omastakin mielestä aikamoiselta rakettitieteeltä, onhan kyse opiskelijoiden kannalta erittäin tärkeistä ja suurista asioista: saamamme opetuksen laadusta, opinnoistamme ja esimerkiksi tutkintorakenteestamme. Jokainen meistä voi kuitenkin olla oman elämänsä kopo ja vaikuttaa, mikäli niin vain haluaa. On se sitten palautteen antamista kursseista suoraan ainejärjestöille, KYlluppiin ja Kandikyselyyn vastaamista tai kurssipalautelomakkeeseen ”Sähköinen tentti olis kiva” -lauseen kirjoittamista. Kaikki tämä on vaikuttamista, johon meillä jokaisella on oikeus.

Screen Shot 2014-05-04 at 22.15.51

 

 

 

 

 

SEFEn  järjestämän Teemapäivän kopoworkshopin #kopovolvo antia

 

 

 

Kevään jälkeen koittaa hieman rauhallisempi kesä, mutta #koposydän jatkaa sykkimistä. Ehkä suurimpana projektina siintää sähköisten tenttimahdollisuuksien lisääminen. Kauppakorkeakoulun tenttiakvaario on vihdoin auki ja perjantaista 2.5. lähtien on voinut varata tenttiaikoja akvaariosta. Valitettavasti kovin montaa kauppiksen tenttiä siellä ei vielä (huom. VIELÄ) ole mahdollisuus tehdä, mutta sotasuunnitelma tämän asian parantamiseksi on laadittu. Yliopiston tasolta on muun muassa tullut sellaista viestiä, että kesätentit tulevat olemaan vuonna 2015 kaikki sähköisenä. Fiilikset ovat siis varovaisen optimistiset.

Tsemppiä viimeisiin tenttirutistuksiin ja mikäli kopoasiat kiinnostavat enemmänkin, allekirjoittanut on aina valmis istumaan alas kahvikupposelle ja kohkaamaan hieman koposta!

Sofi Laiho

Turun KY:n koulutuspoliittinen vastaava

 

Parasta mitä ylioppilaskunta voi jäsenilleen antaa

Mikä on parasta mitä yliopisto ja sen ylioppilaskunta voivat tarjota opiskelijalle? – Parhaat mahdolliset kannukset parempaan loppuelämään. Tällä tavalla vaatimattomasti vaatien.

Yliopistossa on tarkoitus oppia uutta ja mielenkiintoista, kasvaa ihmisenä, tutustua erilaisiin ja uusiin ihmisiin sekä viettää sellainen antoisa opiskeluaika, jotta jokainen pystyy ponnistamaan yhtä elämänkokemusta rikkaampana työelämään. Millaiseksi tämä elämänvaiheen kokemus, ja sen myötä tuleva työelämä, muodostuu, on oleellisesti myös paljon kiinni ylioppilaskunnan toiminnasta. Mihin rajallinen aika ja rajalliset resurssit käytetään? Linjapapereiden pilkkujen siirtelyyn vai oikeiden toimien tekemiseen paremman opiskelijaelämän puolesta?

Opiskelu on ensisijainen asia ja syy sille miksi yliopistoon tullaan. On hyvin naiivia ajatella, että työelämässä tarvitset pelkästään niitä taitoja, joita opit kirjoista tai kursseista tai, että kaikki työkaverisi ovat niitä samanmielisiä saman pääaineen opiskelijoita kuin sinä itse. Yliopisto antaa sinulle tietoja, faktoja ja auttaa hahmottamaan eri asioiden yhteyksiä, mutta ylioppilaskunta voi tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuuksia kasvaa vielä lisää sekä  ammattilaisena että ihmisenä. Jotta TYY voisi toteuttaa tehtäväänsä niin opiskelijoiden edunvalvojana kuin parhaan mahdollisen opiskelija-ajan mahdollistajana, tarvitaan asioihin perustavanlaatuisia muutoksia.

Itse johtamisen opiskelijana ja nimenomaan organisaatiokulttuureista ja henkilöiden välisistä suhteista kiinnostuneena olisin enemmän kuin mielissäni, mikäli olisi helpompaa tavata poikkitieteellisesti ihmisiä erilaisista opiskelutaustoista – kasvatustieteilijöitä, valtiotieteilijöitä tai vaikkapa psykologian tai sosiologian opiskelijoita. Sillä, ainakin minä haluan oppia uutta jatkuvasti. Paras vaihtoehto tähän nimittäin ei välttämättä ole se hegemoninen samankaltaisten ihmisten toistensa selkääntaputtelu. Tähän vastauksena voi toki sanoa, että “lähde mukaan ylioppilaskuntatoimintaan – siellä opit taitoja, joita kursseilta et saa, ja tapaat uusia ihmisiä!” Niinpä, tätä TYYssä saa, mutta miten tämän voisi tarjota yhä suuremmalle osalle koko yliopiston n. 20 000 opiskelijaa?

Kaikki lähtee siitä, että asiat koetaan mielekkääksi ja mielenkiintoiseksi. Homma pitää olla hauskaa ja siitä pitää voida nauttia. Ei ole mitenkään järkevää, että resurssien käyttö hukkuu loputtomaan kiistelyyn epäoleellisuuksista, ja valtaa pyritään hakemaan vain ja ainostaan omaa etuansa ajamaan. Ylioppilaskunta on laaja, ja sen opiskelijat hyvin erilaisia, mutta kaikkia yhdistävät muutamat samat asiat: uuden oppimisen halu, ihmisenä kasvaminen, rentoutuminen tarve opiskelun arjesta sekä lopulta valmistuminen ja työelämään siirtyminen.

 

Keskitytään niiden asioiden ajamiseen, ja siihen, mikä lopulta merkitsee eniten: opiskeluaika on lopulta hyvin lyhyt, mutta sen tulisi olla parasta mahdollista ja antaa parhaat eväät työelämään. Ja vieläpä parhaan mahdollisen lopputuloksen antaminen koko Suomen yliopistoista ja ylioppilaskunnista.

Minusta ylioppilaskunnan tavoitteena tulee olla kaikkien sen jäsentensä yhteensaattaminen ja poikkitieteellisyyden mahdollistaminen niin asiassa kuin asiattomuudessakin.

Jarkko Louhelainen

TuKY-listan ehdokas numero 167