Henkilökohtaisesti

Aluksi hieman allekirjoittaneen oman sektorin kuulumisia: kevään blogissani puhuin jo siitä, miten alumnitoiminta on kauppakorkealla järjestetty ja miten me Turun KY:nä olemme siinä mukana. Alumnipäivä on toiminnan näkyvin muoto ja se järjestettiin nyt lauantaina 19.9. Ohjelmassa oli paljon puheenvuoroja eri näkökulmista, keskustelupaneeleja mm. digitalisaatiosta ja päivän päätteeksi tietysti illallinen ja jatkot Montussa. Tapahtuman tarkemman ohjelman voivat kiinnostuneet vielä katsastaa täältä, jonne myös pitäisi myöhemmin ilmestyä päivän aikana räpsittyjä kuvia.

Alumnipäivä 2015

Alumnipäivä 2015

 

Mutta eipä alumnipäivästä sen enempää, sillä aihe, josta ajattelin tänään kuitenkin kirjoittaa on oikeastaan varsin henkilökohtainen, nimittäin omat vuoteni tukyläisenä.

Nyt syksyn käynnistyttyä on tullut pohdittua ja reflektoitua aika paljon lähivuosia ja kaikkea sitä, mitä on ehtinyt tehdä ja saada aikaiseksi. Tai jonkun näkökulmasta kaikkea sitä, minkä on jättänyt tekemättä. Itse valmistunen kevään lopulla kandiksi, joten tuskinpa tässä viiden vuoden tavoiteajassa valmiina ekonomina kävellään ulos kauppiksen pääovista.

Itse olen tosiaan vuosikurssin 2012 pupu, jolloin pompin Rehtorinpellonkatu kolmoseen tietämättä yhtään, mitä edessä odottaa ja näin jälkikäteen ajateltuna mielikuvat opiskelusta kauppakorkeassa olivat melko vääriä. Kovin montaa ihmistä täältä en entuudestaan tuntenut, vaikka poikkeuksellisen monta hyvinkääläistä vuosikurssillani olikin.

Pupuna olin ehkä vähän hitaasti lämpiävää sorttia, sillä uskokaa tai älkää, kävin vain muutamassa pupuinfossa ja suurimmissa tapahtumissa. Jostain sain kuitenkin kuulla KYlisteestä ja sen avoimesta toimituskokouksesta, ja pelokkaana marssin Parkin kokoushuoneeseen joskus lokakuussa 2012. Seuraavaa lehteä olinkin jo mukana toimittamassa ja taittamassa silloisen päätoimittajan apuna. Tässä vaiheessa voi jo muistella lämmöllä niitä Patrialla vietettyjä 16-tuntisia päiviä, kun lehti oli pakko saada painoon.

Vähän myöhemmin samana syksynä pohdin, että mihin muuhun sitä voisi lähteä mukaan, ja yhtäkkiä löysin itseni Kulttiksen HalVasta Parkin yläkerrasta. Ilmeisesti onnistuin hurmaamaan paikalla olleen yleisön huonoilla vitseilläni sen verran tehokkaasti, että minut valittiin varapuheenjohtajaksi tähän jaostoistamme hullunkurisimpaan.

Seuraavaksi  kesällä 2013 tietysti pohdin, että riittäisivätkö omat rahkeet hakemaan Turun KY:n hallitukseen. Tulin siihen tulokseen, että riittävät,  ja hain viestintävastaavaksi hallitukseen, ja yhdistyksen syyskokous minut myös tähän tehtävään valitsi.

Rahvaanjuhlien 2013 Isäntä ja Emäntä

Rahvaanjuhlien 2013 Isäntä ja Emäntä

 Takana on nyt 21 kuukautta Turun KY:n hallituksessa ja muutama hassu vielä edessäpäin. Tuntuu uskomattomalta kuinka nopeasti aika on kulunut. Olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen viimesyksyiseen päätökseeni hakea hallitukseen vielä toiselle vuodelle varapuheenjohtajaksi, sillä tunnen tämän toisen vuoden antaneen vielä ensimmäistä enemmän. Vieroitusoireet vuodenvaihteessa tulevat varmasti olemaan kovia, mutta ehkäpä selviän.

Allekirjoittaneen puheenvuoro KY:n vuosijuhlilla helmikuussa 2015

Allekirjoittaneen puheenvuoro KY:n vuosijuhlilla helmikuussa 2015

Eräs yhdistyksemme emerituspuheenjohtaja on minulle kerran todennut kutakuinkin näin: ”TuKY on oppimista varten. Ei pidä pelätä epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä, ei tässä yleensä niin vakavista asioista ole kyse. Ompahan sitten valmiimpi työelämään.” Ja asia on juurikin näin. Itse voin sanoa kasvaneeni ihmisenä aivan valtavasti muutaman viime vuoden aikana, ja mikä tärkeintä, oppineeni tuntemaan itseni paremmin. Tiedän esimerkiksi olevani hyvä pitämään lankoja käsissä alumnipäivän järjestelyissä tai että muistini pienempienkin yksityiskohtien suhteen on varsin hyvä. Tiedän myös että jätän kaiken aina viime tinkaan ja tapaan puuttua ajoittain liikaa muiden asioihin.

Meillä haetaan ihmisiä erilaisiin pesteihin ympäri vuotta, esimerkiksi näin syksyn alussa vuosijuhlanakkiin ja Pikkulaskiaisen tiimeihin, mutta loppusyksystä koittaa aina varsinainen hakujen ja avointen pestien tulva, kun TuKY, jaostot ja lähes kaikki toimijaryhmät vaihtavat hallituksiaan.

Neuvoni on siis: valitse sopiva ja hae. Itse en ainakaan kadu yhtäkään tekemääni päätöstä hakea vujunakkiin, KYlisteeseen, Kulttikseen, tutoriksi, Turun KY:n hallitukseen x2, Parkkiryhmään, TYYn edustajistoon tai Tylkkärin johtokuntaan.

Paljon se on ottanut, mutta vielä enemmän antanut. Kiitos.

 

 

Riku Hietarinta2Riku Hietarinta

Hallituksen varapuheenjohtaja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Turun KY:n uusia toimijoita: Baarimestari, KYlisteen päätoimittaja ja taittovastaava sekä uudet parkkiryhmäläiset on valittu

Viimeisen kuukauden aikana on Turun KY:lle valittu niin uusi Baarimestari, KYlisteelle uusi päätoimittaja sekä taittovastaava ja 4 uutta jäsentä Parkkiryhmään.

Uusi baarimestari Anna Lamberg:

baarimestarin%20esittelyHellurei! Olen Anna Lamberg, 21-vuotias Turusta kotoisin oleva kolmannen vuoden opiskelija, joka ottaa baarimestarin homman innolla hoidettavakseen kulttuuri- ja perinnevastaavan pestin siirryttyä seuraavalle vuodenvaihteessa. Pidetään ensi vuonna hauskaa yhdessä ja varmistetaan, etteivät Montun valovoimaisuuden ajat ole ohi!

After Workien kehittäminen priimakuosiin on hommalistalla heti alkuvuodesta. Otan mielelläni kehitysehdotuksia ja palautetta vastaan, jotta saadaan viritettyä niin torstai-iltapäivät kuin bileillatkin parhaimmilleen. Mä olen täysillä siinä tavoitteessa messissä, mutta tarvitsen siihen myös teitä muita! The Time is Now!

KYlisteen päätoimittaja Karoliina Rajala:

10819779_10152827946983632_1267557059_o

Olen kolmatta vuotta Turun kauppakorkeakoulussa opiskeleva, media-alaan ja liikkuvaan elämäntapaan hurahtanut, freelance toimittaja. Kipinä media-alalla työskentelyä kohtaan syttyi jo ennen opiskeluiden aloittamista vietettynä välivuonna ja viimeisen parin vuoden aikana olen kirjoitellut aktiivisesti muun muassa Turun ylioppilaslehteen sekä vaihteleviin nettijulkaisuihin. Olen toiminut myös bloggaajana ja tänä syksynä sain ilokseni huomata, että yksi blogiteksteistäni herätti keskustelua myös Ylellä.

Omia mielenkiinnon kohteita on paljon, suorastaan liikaa. Tänä vuonna on tullut tehtyä yhteistyötä Yle 2:n Docventures-ohjelman kanssa, oltua mukana Turun YK-yhdistyksen, Kinokoplan sekä CIA TuKYn hallitustoiminnassa, työskenneltyä vapaaehtoisena erinäisillä musiikkifestivaaleilla ja suoritettua kansimiehen pätevyys. Siinä ohessa on välillä tullut myös opiskeltua, painottaen pääasiassa kansainväliseen liiketoimintaan sekä muutamiin roikkuviin pupukursseihin.

KYlisteen parissa työskentelyn aloitin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Olen taittanut, kuvannut ja kirjoittanut kyseiseen julkaisuun. Päätoimittajan pestissä aion lähteä kehittämään erityisesti lehden sisältöä sekä näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Etsimme nyt myös toimitukseemme uusia jäseniä, joten kannattaa ehdottomasti tulla pistäytymään tulevissa toimituskokouksissa!

10370376_689871271059496_4851638703992852208_nKYlisteen taittovastaava Miika Tiainen:

Moikka vaan! Oon tällanen viestintähörhö ja KYliste-intoilija toiselta vuosikurssilta! Kaipasin ensi vuodelle vielä kaiken muun kivan lisäksi jotain taiteellisempaa puuhasteltavaa, joten siinä mielessä taittovastaavan pesti sopii mulle kuin nenä päähän. Tässä hommassa pääsee todella toteuttamaan itseään ja samalla tekemään KYlisteestä vielä astetta paremman. Ja itkemään sunnuntai-yöllä kello 4.30 toimistolla, kun InDesign ei pelitäkään. Yksin. Mutta ei siitä sen enempää. Koska KYliste on vaan <3. Liity sinäkin joukkoon iloiseen!

 

 

 

Uudet parkkiryhmäläiset:IMG_3335 maria%20helle

Maria Helle: Moi, olen Maria! Olen toisen vuosikurssin kv-liiketoiminnan pääaineopiskelija. TuKY:ssä olen tähän mennessä ehtinyt olla mukana Pikkulaskiaisessa ja CIA TuKY:n hallituksessa sekä tuutorina. Olen innoissani kun pääsen nyt huolehtimaan omasta Parkistamme. Harrastuksena opiskelijayhdistystoiminnan lisäksi minulla on myös alppihiihto.

 

 

IMG_3335

IMG_3335

Riku Hietarinta: Moikkulimoii! Olen Riku Hietarinta, kotoisin Hyvinkäältä, tuolta Etelä-Suomen helmestä. Turkulaistun kuitenkin paraikaa pelottavaa tahtia. Olen kolmatta vuosikurssia ja ainakin omasta mielestäni melko aktiivinen TuKYläinen. Olen vielä tämän vuoden loppuun Turun KY:n viestintävastaava sekä aiemmin olen toiminut mm. Kulttiksessa ja tutorina. Parkin nurkkia on siis tullut koluttua niin järjestävänä osapuolena kuin vieraanakin. Ja kun piti ensi vuodellekin (tai koko lopulle opiskeluajalle) keksiä sisältöä, niin Parkkiryhmä oli luonnollinen valinta.

 

 

 

 

1912256_10152671523550884_702135705_n

Ann-Sofie Leimu: Moikkulimoi! Olen Ansu, neljännen vuosikurssin iki-espoolainen. Kuluvana vuonna olen toiminut Turun KY:n hallituksen puheenjohtajana, ja aiemmin mm. NESU-TuKYn puheenjohtajana sekä KY-Sportissa. Parkilla on siis tullut pyörittyä ja kun ensi vuodelle piti jotain keksiä, oli Parkkiryhmä luonnollinen valinta.

 

 

 

 

Otto

Otto Rouhiainen: Moikkulimoi! Nimeni on Rouhiaisen Otto ja palailen Parkkiryhmään noin vuoden tauon jälkeen kun vpj:n pesti alkaa kääntymään ehtoon puolelle. Olen neljännen vuosikurssin laskiksen pääaineopiskelija ja kokenut Parkin käyttäjä. Parkin siivoustarkistuksissa intohimonani ovat sohvien alle kurkistelu ja syömäkelpoisten ruokatähteiden etsiminen jääkaapista. Pullojen palauttaminen ei ole lempipuuhaani.

 

 

 

 

Parkkiryhmään valittu neljä uutta jäsentä!

Parkkiryhmän täydennyshaku kantoi hedelmää, ja riveihin valikoitui neljä uutta jäsentä. Nyt he esittelevät itsensä lyhyesti:

 

Joakim PihlajamaaJoakim Pihlajamaa

Toisen vuosikurssin laskentatoimen opiskelija, joka jääkiekko- ja motocrossharrastustensa lisäksi vaikuttaa myös Kulttiksessa. Toivoisi omistavansa Harvey Specterin vaatekaapin, Dave Grohlin lauluäänen sekä 50 kiloa nallekarkkeja.

 

 

 

Maija Uoti

Maija Uoti

Moikka! Olen 21-vuotias, Raision lammaslaidunten kupeessa kasvanut ja Porin yksiköstä kv-linjalle Turkuun vaihtanut toisen vuosikurssin opiskelija. Uskon, että Parkkiryhmä tuo vastapainoa Ulkoasiainjaoston hommille.

 

 

Elina Rauhala

Elina Rauhala

Hellurei! Olen ensimmäisen vuoden opiskelija, turkulaistunut stadilainen. Parkki on jo nyt tullut tutuksi ja NESUn myötä varmasti entistä enemmän tulee Parkin lattioita kulutettua ja tiedä vaikka päätyisin Parkin omaksi Ulla Taalasmaaksi. Ensimmäisen vuoden opiskelijana pääainetta ei vielä ole, mutta ehkä Parkki antaa elämälle suuntaa. Innokkaasti tätä vuotta odottaen, on mahtavaa päästä mukaan Parkkiryhmään hoitamaan yhteistä kotiamme!

 

Jutta Ruotsalainen

Jutta Ruotsalainen

Moikka! Olen Jutta, Ulkkiksen uusi Monttu- ja Parkkivastaava ja ensimmäisen vuoden opiskelija. Tuplabookkaus Parkkiasiantuntijana tekee Parkista epäilemättä toisen kodin tänä vuonna. Parkin kunnossapito tulee olemaan varmasti hyvä vaihtoehto salille ja lenkkeillylle, ja myös ehkä parille laskiksen luennolle. Eikä ainakaan jää Ulkkiksen jäljiltä Parkin lattia tahmaiseksi. Cheers, nähdään Parkilla!

 

 

 

Arttu Tuuppa

Turun KY:n Kuntamestari

Kuntamestarin viikko 46

Ajattelin kirjoittaa hieman erilaisen blogin, kuin mihin tänä vuonna on hallitukseltamme totuttu. Kulunut viikko on ehdottomasti ollut yksi hektisimmistä ja mielettömimmistä mitä on tämän miehen elämään mahtunut! Tiedossa siis: Kuntasektorin kuulumisia.

Maanantai 12.11.

Istuin koko päivän aamusta asti Patrialla (Montussa syömistä lukuun ottamatta) hoitamassa erilaisia kuntamestarin velvollisuuksia. Päivään kuului mm. huolintayrityksen kilpailuttamista, jotta Kiinasta myyntipäällikön kanssa tilaamamme baaritiskit saadaan läpi Vuosaaren sataman tullista. Lisäksi soitin Parkin siivouksesta vastaavaan yritykseen ja sovin muutamista sopimuskohdista, soitin ja tilasin ylimääräisen tyhjennyksen Parkin molokkiin (se iso roskis) ja suunnittelin PMPJ-järjestelyjä, jotta bileet ja sitsit saadaan vietyä läpi kunnialla. Iltapäivän lopuksi siirryin tulevan vuoden hallitustyrkkyjen grillailuihin ja kädet hiessä hoidin oman osuuteni. Lopuksi maanantaina oli vielä tiedossa ehkäpä vuoden nopein hallituksen kokouksemme.

Tiistai 13.11.Kuntamestari

Parin pakollisen luennon jälkeen koko päivä meni käytännössä iltaa ja syyskokousta stressatessa kotona. Illalla oli sitten tiedossa alkuviikon kohokohta: Turun KY:n järjestämä vuosittainen syyskokous, jossa valittiin mm. uusi hallitus ensi vuodelle 2013. Uusi puheenjohtaja kiittää luottamuksesta ja toivoo vähintäänkin yhtä haastavaa ja siistiä vuotta, kuin millaiseksi vuosi 2012 on osoittautunut. Syyskokouksen jälkeen uuden hallituksen perehdytys aloitettiin välittömästi.

Keskiviikko 14.11.

Kun heräilin omasta sängystä mukavasti puolenpäivän aikoihin, kävin luennolla ja sen jälkeen jatkoin Patrialle suunnittelemaan illan Parkkiryhmän kokousta. Lisäksi piti hoitaa Parkin juoksevia asioita (mm. päivitin talousseurannan exceliäni ajantasalle à edelleen budjetissa, SCORE!). Iltapäivän lopuksi johdin Parkkiryhmän kokouksen, jossa aloitettiin uusien jäsentemme perehdytys. Parkkiryhmään valittiin maanantain Turun KY:n hallituksen kokouksessa Tiina Mänty, Arttu Tuuppa, Ossi Tursas ja Milla Anttonen. Onnea valituille! Illalla menin aikaisin nukkumaan.

Torstai 15.11.

(PeIsKä)

Perjantai 16.11.

(PeIsKä)

Lauantai 17.11.

Yöstä ja aamusta selvittyäni kävin Assarin Ullakon upouudella brunssilla hallituksemme muutaman jäsenen kanssa, oli hyvä. Siitä kukin lähti omille teilleen valmistautumaan iltaa varten… Illalla olivat nimittäin tiedossa vuoden ’12 hallituksen viimeiset edustusvuosijuhlat. Edustimme turkulaisen sisarjärjestömme Merkantila Klubbenin 84. vuosijuhlilla, jotka järjestettiin Kårenilla Hämeenkadulla. Juhlissa tutustuin mm. MK:n tulevaan puheenjohtajaan Daniel Lähteeseen sekä Åbo Akademi Studentkårin hallituksen puheenjohtajaan, Raine Katajamäkeen. Jatkot olivat MK:n tiloissa, mikä oli tietysti mahtavaa, koska ei ole mitään mitä kuntamestari rakastaisi enemmän kuin toisten opiskelijayhdistysten tilojen benchmarkkaamista. Lauantaina en mennyt aikaisin nukkumaan.

Sunnuntai 18.11.

(Sillis)

Illalla kirjoitin tämän blogin.

 

 

Terveisin,

Kuntamestarinne

Kuntasektoria on ollut mieletöntä kehittää tämä vuosi, ensi vuonna kohti uusia haasteita, voittoja, tappioita, mutta ennen kaikkea kokemuksia! Allekirjoittanut kiittää luottamuksestanne ja lupaa antaa kaikkensa Turun KY:lle ensi vuoden aikana, jotta meillä kaikilla on yhtä hauskaa jatkossakin.